Koiran koulutus - aivan turhaako?

 

"Koulutuksen tarkoitus on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Tottelevaisuuskokeella testataan koulutuksen tulosta eli koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen tasoa. Koetoiminnan tavoitteena on myös lisätä tietoa koiran oppimiskyvystä sekä koulutuksen mahdollisuuksista koiran yhteiskunta kelpoisuuden parantamisessa. Lisäksi tavoitteena on eläinystävällisen ja terveen kilpailuhengen luominen sekä harrastuksen lisääminen." (Kopioitu Suomen kennelliiton kotisivuilta)

                 Koiran koulutusta on monenlaista: kilpailuihin tähtäävää, omaksi iloksi kouluttamista, arkitottelevaisuutta ym. Koiran koulutus ei katso koiran kokoa, ikää tai rotua. Koiran koulutus on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni. Totta on, että toiset rodut oppivat helpommin kun taas mm. kääpiösnautseri oppii hieman hitaammin, johtuen vaikeammasta tavasta motivoida. Usein kuulee puhuttavan koiran miellyttämisen halusta ja kuinka joku rotu on vaikea kouluttaa, koska sillä ei ole miellyttämisenhalua tai kissaa ei voi kouluttaa puuttuvan miellyttämisenhalun vuoksi, mutta koiraa voi koska sillä on miellyttämisen halua. VÄÄRIN!! Millään koirarodulla ei ole miellyttämisen halua, vaan jokainen koira ajaa vain omaa etuaan ja tekee palkkion toivossa ohjaajan pyytämiä asioita. Olisihan se mukava ajatella koiran tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, mutta totuus on ettei koiralla ole tarvetta miellyttää ketään. Uskallan väittää, että ihminen on ainut eläin, joka tekee jotain vain miellyttääkseen toista.

 Mistä sitten johtuu eri rotujen välillä olevat koulutettavuus erot? Vastaus on, että toisia koiria on helpompi motivoida kuin toisia rotuja. Yleisesti voisi sanoa, että noutajia on melko helppo motivoida ruualla ahneutensa takia. Ei voi tietenkään yleistää jokaiseen noutajaan, mutta itse en ole tavannut vielä yhtään labradoria joka olisi kieltäytynyt ruuasta. :P Toisia koiria motivoi lelut ja leikkiminen. Tiedän kyllä rotuja joita ei tahdo motivoida mikään, ja jotka tulevat sitten sanotuksi roduiksi joilla ei ole miellyttämisenhalua joka on edelleen väärin. Ne ovat rotuja joita on hankala motivoida.

Kääpiösnautseria ei ole kauhean helppo kouluttaa, mutta mahdotonta se ei tosiaan ole kun löytää oikean tavan motivoida sitä. Kääpiösnautserin koulutuksessa saa kyllä käyttää omaa luovuutta ja mielikuvitusta, totisen hommaa se ei ole. Olen huomannut tuon itseni kohdalla, ja olen saanut sen oppia kantapään kautta. Nykyinen kääpiösnautseri on ollut minun ensimmäinen koirani, ja olen aina halunnut harrastaa koirani kanssa. Tokoa ollaan harrastettu, ja jonkin verran olen saanut sitä koulutettua. Saatuani palveluskoiran pennun, jäi kääpiösnautserin koulutus toiseksi ja muuttui lähinnä hauskaksi puuhasteluksi. Kun en enää kouluttanut käppänääni sotilaallisen totisesti, alkoi tulostakin syntyä kääpiösnautseri kanssa. Joten vaikka tavoitteena on viralliset toko kisat niin ei koulutuksen tarvitse aina olla niin virallista niin kuin itse olen tähän päivään asti luullut. Oppia ikä kaikki! Koulutuskentillä tavataan! TT -2005